tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kaupunkijuhannus

Päätettiin viettää tänä vuonna juhannus perheen - ja lähisukulaisten - kesken kaupungissa. Ei suunniteltu grilliruokia lukuunottamatta kummoisia, vaan vietettiin lähinnä vain pidennettyä viikonloppua kauniista säästä ja yhdessäolosta nauttien.

Kovin paljoa ei kotona kuitenkaan ehditty istuskella, koska miehen mummo ja täti olivat käymässä Hämeenlinnassa. He tietysti halusivat ihastella taaperoamme ja viettää E:n kanssa aikaa. Niinpä olimme suurimman osan juhannuksesta anoppilassa. Sen lisäksi, että E sai olla isomummonsa ja -tätinsä kanssa oli mulle tässä ratkaisussa hyvää se, että pääsin ruuanteossa todella helpolla. Muut hoitivat ruuat pöytään, ja minä sitten söin mahani ääriään myöten täyteen. Sunnuntaina käytiin vielä siskoni luona leikkimässä ja grillailemassa.

Ihanaa, miten pienet asiat tuolle 2-vuotiaalle näyttää riittävän siihen, että elo on mieluisaa. Läheisimmät ihmiset ympärillä ja hiekkalaatikko tai kahluuallas, niin kyllä on elo auvoisaa! Ja huvittavaa on seurata, kuinka E matkii 6- ja 8-vuotiaita serkkujaan: yrittää heittää kärrynpyörää, käy kastelemassa vessan hanasta hiuksiaan ja juoksee suorastaan innosta hirnuen toisten perässä.

Millainen teidän juhannus tänä vuonna oli?

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Keittiö talon hengen mukaiseksi





Tehdessämme vuosi sitten ostopäätöstä nykyisestä kodistamme, keittiö ei todellakaan kuulunut huoneisiin, joihin ihastuin. Edelliset asukkaat olivat remontoineet keittiön 70- ja 90-lukujen sekamelskaksi. Vihreä väri mitä ilmeisemmin miellytti talon entisen rouvan silmää. 70-luvusta henkii kaamea myrkynvihreä muovimatto lattiassa, kun samaan aikaan kaappien ovet ovat ysärin mintunvihreät. Puhumattakaan sitten noista välitilojen laatoituksista... 

Kummasti sitä silmä on kylläkin tottunut jo noihin kammotuksiin. Kevään ja kesän tullen kuitenkin kaipailen aina muutosta kotiini, ja nyt todella kaipaisin sitä keittiöön.  Aiomme ensin toteuttaa nopeaa, pientä pintaremonttia vaihtamalla kaappien vetimet lankavetimiksi ja maalaamalla välitilojen laatat valkoisiksi. Varsinainen keittiöremontti siintää vielä jossain kaukaisessa tulevaisuudessa, koska aika ja rahat menevät ensin muihin projekteihin. 

Haaveenani on lisätä talomme 50-luvun henkeä keittiöön. Jos budjettimme olisi rajaton (nyt äkkiä vaan lotto vetämään!) hankkisin todennäköisesti Kvänumin Retro-keittiön. Erityisesti haluaisin tuollaisen viiston yläkaapiston. Hiukan pitkäjänteisempänä ja viitseliäämpänä voisi sellaisen löytää myös vanhana jostakin nettiliikkeestä tai -kirpputorilta. 


Rajallisten rahavarojen vuoksi toteutamme remontin aikanaan todennäköisesti IKEAn kalusteilla maustaen kaapistoja toivottavasti jollakin vanhalla. Ruotsalaiselta Stadshem fastikshetsmäkleri  -sivustolta olen käynyt keräilemässä inspiroivia sisustuskuvia keittiöistä. Kiinteistövälitysfirman sivuilta löytyy muutenkin todella runsaasti kuvia hienoista asunnoista.





keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

On siis kevät




Meillä on nyt ensimmäinen kevät täällä uudessa kodissamme. Kevään myötä alkoi pähkäily, mitä ihmettä tuolle meidän pihalle oikein tehdään. Edelliset omistajat olivat näemmä tykänneet monenlaisista kasveista, pihassa nimittäin kasvaa sen sellaista kukkaa, pensasta ja puuta, ettei meillä ole puolistakaan mitään hajua.

Ainoaksi ongelmaksemme tässä omakotitalon ostossa olemme todenneet sen, että me ei olla yhtään puutarhaihmisiä. Meitä ei kiinnosta kukkien istuttaminen ja maan kuopiminen. Pihan tulisi olla mahdollisimman helppohoitoinen. Ruohoa kyllä leikataan ja lehtiä haravoidaan, muutamasta kukastakin voidaan tarpeen tullen huolehtia.

Sen lisäksi, että laitan lapion ja lekan heilumaan ja poistan suurimman osan kasveista, tahtoisin pihallemme rajatun nurmialueen, selkeän kukkaistutuksen ja tytöllemme hiekkalaatikon talon portaikon läheisyyteen. Koska asumme rinteessä, ja pudotus naapuripihalle on erittäin jyrkkä, täytyisi rajalle rakentaa myös aita.

Hommaa siis täksi kevääksi riittää. Olisi kiva vain saada neuvoja joltain, jolla olisi enemmän näkemystä ja kokemusta pihanlaitosta.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Uusia alkuja

Sydäntä riipaisevia hetkiä, stressiä, huonoa omaatuntoa, kiirettä, uuden opettelua, kyyneleitten pyyhkimistä, väsyneitä iltoja. Noilla sanoilla voisin kuvailla meidän perheen tammikuuta.

Kaikilla meillä kolmella on ollut vuoden alusta uuden opettelemista. Mulla loppui työt vuoden vaihteessa, ja nyt etsin uusia haasteita elämääni. Mies aloitti samaan aikaan uudessa työssä, joka näin ensi alkuun näyttää tuovan hänelle enemmän haasteita kuin ennen. E:n kanssa taas ollaan pikku hiljaa tutustuttu päiväkotiin.

Eikä tuo tarhan aloittaminen ole sujunut ihan niin helposti, kuin aluksi kuvittelin. Luonteeltaan niin reippaasta ja iloisesta tytöstä onkin nyt tullut esiin uusia piirteitä. On ollut hiukan yllättävää kuulla tarhaohjaajilta, että E oli ollut päivän aikana useampia kertoja hiukan surkeana. Ja tänä aamuna sitten tapahtui se, mitä eniten pelkäsin: E jäi hoitotädin syliin itkemään, kun lähdin.

On tammikuun päivissä ollut myös paljon iloa ja naurua, yhteisiä kahvilareissuja, kavereitten synttäreitä, leikkiä serkkujen kesken ja talvisia puuhapäiviä. Vuoden 2016 alku jää kuitenkin muistoihimme muutosten aikana.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Kannanotto tapaus #coveryourselfteriniitti 'in



Imettäminen on aihe, joka herättää jatkuvasti monenkirjavaa keskustelua etenkin netin keskustelupalstoilla. Luulisi, että niinkin luonnollisen asian suhteen olisi jo ymmärretty se, että jokainen äiti toimii omalla tavallaan, ja kaikki tavat ovat ihan yhtä hyväksyttäviä.

Eilen julkkisstailisti Teri Niitin Instagramiin ja Facebookiin postaaman kuvan myötä julki-imettäminen nousi jälleen kerran tapetille. Yleensä tapanani ei ole reagoida tällaisiin kohuihin, mutta tämä tapaus herätti puolustavan äidinvaistoni. On aika hävytöntä pyytää julkisissa tiloissa imettäviä äitejä peittämään toimintansa, ja tehdä se vielä tunnistettavissa olevan kuvan kera! (Niitti pyysi tekoaan anteeksi tänä aamuna, mutta hänen idiootiksi leimaantumisen kannalta taisi olla jo liian myöhäistä.)

Itselleni imetys ei ollut mikään auvoinen kokemus. Toki siitä nautinkin, sen jälkeen, kun imettäminen muutaman stressaavan alkuviikon jälkeen sujui hyvin, mutta yleensä ottaen koin kaiken jotenkin hankalaksi. Paineita aiheutti pitkälti se, että kärsin melko usein migreenikohtauksista, jolloin lääkkeen takia en voinut imettää 12 tuntiin. Sitten piti säätää rintojen tyhjentämisten ja pullon lämmittämisten kanssa. Lopulta imetin noin kahdeksan kuukautta. Myönnän, että onnekseni tyttö päätti itse luopua rinnasta. Ympärillä oleva maailma taisi olla hänelle paljon mielenkiintoisempi juttu, kun ei kärsivällisyys riittänyt rinnalla olemiseen.

En kuulunut niihin, jotka olisivat avoimesti imettäneet ihmisten ilmoilla julkisilla paikoilla. Hakeuduimme mieluummin rauhallisiin paikkoihin, joissa ei ollut muita ihmisiä. Syynä ei ollut kuitenkaan se, että olisin hävennyt tai halunnut piilotella, vaan juuri tuo, että tyttö oli niin äärettömän kiinnostunut ympärillä olevista tapahtumista, ettei syömisestä vain tullut silloin mitään.

Ihaillen katselen äitejä, joiden nään imettävän lastaan jossakin! Se, että voi antaa lapselleen ravintoa, lämpöä ja rakkautta niin läheisellä tavalla, on yksi hienoimpia asioita vanhemmuudessa. Ja jokaisen tulisi saada tehdä sitä juuri silloin ja siinä paikassa, kun lapsella on siihen tarve.